Viisi suurta ja suolaista valtamerta muodostavat maailman meren
Maapallon valtameret: Atlantti, Tyynimeri, Intian valtameri, Eteläinen valtameri ja Pohjoinen Jäämeri eli Jäämeri ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Voidaankin oikeastaan puhua yhdestä maailman merestä, joka vain jaetaan edellä mainittuihin osiin. Reunameret, kuten Beringinmeri ja Pohjanmeri, rajoittuvat toiselta puolen mantereeseen ja toiselta avomereen. Mannerten tai saariketjujen välissä, isoista altaista osin erillään, sijaitsevat sivumeret. Esimerkiksi Karibianmeri ja Välimeri ovat isoja ja Itämeri ja Mustameri pieniä sivumeriä.
Itämeri on Atlantin valtameren pieni erikoislaatuinen sivumeri. Muut sinisellä merkityt ovat esimerkkejä valtamerten reunameristä.
Tyynimeri eli Tyyni valtameri on pinta-alaltaan 162 milj. km2, ja sen keskisyvyys on 4080 m. Se on valtameristä suurin ja peittää yli kolmasosan Maapallon pinta-alasta. Alueella on suuria asuttuja saaristoja. Valtamerien syvin kohta, 11 km:n syvyinen Mariaanien hauta, sijaitsee Tyynessämeressä.
Atlantti on pinta-alaltaan 85 milj. km2 ja sen keskisyvyys on 3650 m. Atlantin reuna-alueilla mannerjalustat ovat leveitä ja vakaampia kuin Tyynenmeren. Ne ovat keskeisiä maailman kalastusalueita ja öljy- ja mineraalivarojen lähteitä. Itämeri kuuluu Atlanttiin.
Itämeri on yhteydessä Pohjanmereen Ruotsin ja Tanskan välisen Kattegatin salmen kautta. Itämeren erikoispiirreitä ovat vähäinen suopitoisuus, vuoroveden heikkous, mataluus ja sijainti kokonaan mannerlaatan päällä. Itämeren keskisyvyys on 54 metriä ja syvin kohta 459 metriä.
Intian valtameri on pinta-alaltaan 71 milj. km2, ja sen keskisyvyys on 3740 m. Suuret joet Indus ja Ganges laskevat Intian valtamereen ja tuovat mukanaan valtavat määrät sedimenttiä. Gangesin tulvadelta ulottuu 2000 kilometrin päähän Bengalinlahdelle. Intian valtamerellä on seitsemän suurta merivirtaa, ja niiden erikoispiirteenä on suunnanvaihto kahdesti vuodessa..
Pohjoinen jäämeri eli Jäämeri on pinta-alaltaan 16 milj. km2, ja sen keskisyvyys on 1210 m. Tämä valtameristä pienin, matalin ja kylmin liittyy Atlantin jatkeena Tyyneenmereen Beringinsalmen kautta. Jäämeri on jäässä suurimmaksi osaksi ympäri vuoden. Viime vuosina jääpeite on ohentunut ja haurastunut. Arktista ympäröivän merijään sulaminen on erityisen nopeaa.
Eteläinen valtameri on pinta-alaltaan 22 milj. km2, ja sen keskisyvyys on 3270 m. Se sijaitsee Etelämanteren rannikon ja 60. eteläisen leveyspiirin välissä. Voimakas Länsituulten virta kiertää myötäpäivään eristäen Eteläisen jäämeren pintavedet pohjoisen valtameristä. Jäämeren aallot ovat korkeita ja hyytäviä.
Mannerjalusta on mantereita ympäröivä matalan meren vyöhyke
Valtameren rannasta merelle päin ulottuva mannerjalusta on matalaa, alle 200 m:n syvyistä aluetta. Itämeri ja Pohjanmeri ovat kokonaan mannerjalustan päällä, minkä vuoksi ne ovat matalia. Mannerlaattojen törmäysvyöhykkeellä, kuten Chilen rannikolla, mannerjalusta voi toisaalta olla miltei olematon, jolloin vesi syvenee nopeasti. Mannerjalustoille valuu maa-ainesta, joka kasaantuu ja sedimentoituu kerroksiksi. Hyödynnetyt merien öljy- ja mineraalilähteet sijaitsevat mannerjalustoilla.
Intian valtameren aallot huuhtovat Durbanin rantoja
Mannerjalusta ja matalanmeren alue päättyy äkkisyvään, kanjonien uurtamaan mannerrinteeseen, jota pitkin valuu sedimenttiä sameavirtoina. Mannerrinne loivenee noin 3 km:n syvyydessä kumpuilevaksi mannerylängöksi.
Merenalaisten laattojen saumakohtiin muodostuneet vuorimaiset ketjut halkovat valtameriä keskiselänteinä. Valtaosa keskiselänteistä on meren alla, muutamat kohdat, kuten Islanti ja Azorit, nousevat merenpinnan yläpuolelle. Islannin länsipuoli Pohjois-Amerikan laatalla ja itäpuoli Euraasian laatalla. Laatat erkanevat hitaasti, 2,5 cm vuodessa. Maanjäristyksiä on viikoittain.
Merenpohjan hämärässä ja pimeässä avautuvat jylhät maisemat
Syvänmeren laajojen tasankojen keskeltä kohoaa vuoria jyrkänteineen ihan niin kuin maan päälläkin. Kumpuihin on repeillyt rotkoja ja kanjoneita. Merenpohjan tuhansista tulivuorista monet ovat aktiivisia paraikaa.
Syvänmeren altaat ulottuvat kilometrien syvyyteen. Hautavajoamat ovat yli 6 kilometrin syvyisiä rotkoja. Läntisellä Tyynellämeressä sijaitseva Mariaanien hauta on 50 km leveä ja 2000 km pitkä. Siellä sijaitsee valtamerten syvin kohta: Challengerin syvänne, 11,800 km. Siellä vallitsee pilkkopimeys ja tuhatkertainen paine ilmanpaineeseen verrattuna. Tutkimusryhmät ovat lähettäneet sinne kauko-ohjattavia robotteja ja löytäneet tuhansia roskia, kalastusvälineitä, lasia, metallia – ja muovipussin. Ero Itämereen on huima- kilometrien sijaan oman meremme syvin kohta on vain 459m!
Maan kiertoliike ja valtamerten merivirrat kuljettavat valtavia vesimassoja ja vaikuttavat ilmastoon
Valtamerien vesi on jatkuvassa liikkeessä, kun tuulet, vuorovesi-ilmiö ja merivirrat liikuttavat vesimassoja. Merivirrat syntyvät planetaarisista tuulista, jotka puhaltavat pääsääntöisesti samaan suuntaan tietyillä leveyspiireillä. Ne työntävät meren pintavettä mukanaan jopa 100m syvyydestä.
Maapallon pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolis-voima kääntää polaarisia tuulia pohjoisella pallonpuoliskolla kulkusuunnastaan oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle muodostaen voimakkaat pasaatituulet. Englanniksi niiden nimi on tradewinds eli kauppatuulet, mikä kuvaa hyvin niiden tärkeää merkitystä purjealusten aikakaudella.
Valtameren suuret merivirrat johtuvat planetaaristen tuulten ja coriolisvoiman yhteisvaikutuksesta
Merivirtojen mukana siirtyy lämpöä, energiaa, eliöitä, aineita ja tavaraa alueilta toisille. Merivirrat kuljettavat tropiikista lämpöä napa-alueille ja pohjoisessa satanutta vettä tropiikkiin haihtumaan. Ne tasaavat energiaa ja tasoittavat ilman lämpötilanvaihteluita. Ilmaston kuumetessa ne imevät lämpöä. Esimerkiksi Golfvirran ansiosta ilmasto Suomessa on leudompi kuin mitä näillä leveysasteilla yleensä on. Merivirrat kuljettavat myös roskia, jotka kasaantuvat merivirtojen keskelle valtaviksi jätepyörteiksi.
Vuorovesi-ilmiö nostaa ja laskee merenpintaa
Vuorovesi-ilmiö aiheutuu Maan pyörimisestä akselinsa ympäri sekä Kuun ja Auringon meriveteen kohdistamasta vetovoimasta. Kun tietty alue Maan pinnasta on Kuun kohdalla, Kuu vetää vettä puoleensa ja merenpinta kohoaa nousuvetenä. Nousuvesi on samaan aikaan myös Maapallon vastakkaisella puolella, koska Maan painovoima on siellä pienempi kuin Kuun puolella. Täydenkuun ja uuden kuun aikana vuorovesi-ilmiö on voimakkaimmillaan.
Vuorovesi-ilmiön voimakkuuteen vaikuttavat paikalliset tekijät ja rantaviivan muodot. Euroopan rannikoilla vuoksen ja luoteen vaihtelu on muutama metri. Kapeissa jokisuissa ja lahdissa Atlantin rannikolla vedenkorkeuden vaihtelu voi olla jopa yli 16 metriä. Kalastajat ja muut merenkulkijat tarvitsevat vuorovesikalenterinsa. Tavallisesti sekä nousuvesi että laskuvesi esiintyvät kaksi kertaa vuorokaudessa.
Itämeri on kooltaan niin pieni, ettei vuoroveden vaihtelua täällä juuri huomaa. Vuoroveden vaikutus on vain muutamia senttimetrejä. Virtausten takia nousu- ja laskuvesi tulevat Itämerellä vain kerran vuorokaudessa, minkä lisäksi ilmanpaine-erot Itämeren Pohjois- ja Etelä-Itämeren välillä vaikuttavat vedenpinnan korkeuteen vuorovettä enemmän. Suomessa vuorovesi-ilmiö voidaan havaita selvästi vain Strömman kanavalla.
Lämpenevä merivesi antaa energiaa trooppisille hirmumyrskyille rankkasateineen
Hirmumyrskyjä esiintyy päiväntasaajan läheisyydessä, kun meren pintaveden lämpötila on vähintään +26 astetta. Veden yllä ilma lämpenee ja kohoaa voimakkaasti, syntyy matalapaine. Samalla merestä haihtuu runsaasti vesihöyryä, joka kohoaa, tiivistyy pilviksi ja iskeytyy rankkasateena alas. Vesihöyryn tiivistyessä sateeksi vapautuu valtavasti energiaa, mikä vauhdittaa hirmumyrskyjä.
Trooppinen Sykloni Monica rantautui Australian rannikolle keväällä 2006
Ilmastonmuutoksen myötä hirmumyrskyjen ja rankkasateiden ennustetaan voimistuvan. Tuulien ja matalapaineiden vaikutuksesta merivesi kohoaa rannikolla nopeasti, mikä synnyttää voimakkaita tulva-aaltoja. Tyynenmeren alueella taifuuneja esiintyy ympäri vuoden, mutta muilla alueilla meriveden viileneminen sekä pasaatituulien muutokset rajoittavat ne tiettyyn aikaan vuodesta. Rannikkoekosysteemit, kuten mangrovemetsät ja koralliriutat, ovat elintärkeä suoja hyökyaaltoja, tulvia ja eroosiota vastaan.
Meriveden lämpölaajeneminen lämpötilan nousun myötä saa meriveden määrän ja siten merenpinnan kohoamaan. Mannerjäätiköiden sulaminen ja jäätyminen Etelämantereella ja Grönlannissa vaikuttaa valtamerten vesimäärään.
El Niño ja La Niña muuttavat merivirtoja rajuin seurauksin
Tyynellämerellä pasaatituulet puhaltavat yleensä idästä ja pakkaavat päiväntasaajan lämmintä pintavettä kohti Kaakkois-Aasiaa, samalla kun Perun ja Chilen rannikolla viileä, ravinteikas vesi kumpuaa syvemmistä kerroksista. Kaloille, merilinnuille ja muille eläimille riittää syötävää, mikä hyödyttää rannikon elinkeinoja. Kaakkois-Aasian ja Indonesian ylle kehittyy runsaita sateita, kun taas itäisellä Tyynellämerellä on suhteellisen kuivaa.
El Niño -ilmiö muuttaa tilanteen keskimäärin 3–5 vuoden välein, vuodeksi tai pariksi. El Niñon aikana pasaatituulet laantuvat. Pintavedet viilenevät Tyynenmeren länsiosassa ja vastaavasti lämpenevät idässä. Ravinteikkaan veden kumpuaminen Etelä-Amerikan länsirannikolla heikkenee, mikä vaikuttaa laajalti ekosysteemeihin ja elinkeinoihin muun muassa romahduttamalla kalasaaliit.
El Niñon aikana laaja lämmin ilmamassa itäisellä Tyynenmerellä tuottaa rajuilmoja eri puolilla maapalloa. Rankkasateet ja tulvat lisääntyvät Amerikassa ja Afrikassa. Toisaalta Tyynenmeren länsipuoli kärsii usein kuivuudesta, mistä on seurannut laajoja maastopaloja Australiassa. Atlantilla hirmumyrskyt yleistyvät.
La Niña-ilmiön vaikutukset ovat päinvastaiset: Päiväntasaajan tienoilla Tyynenmeren vesi on jopa 5 astetta keskimääräistä kylmempää.
Alaskasta lentänyt punakuiri levähtää Tuvalulla