Ahven (Perca fluviatilis) on erittäin sopeutuva kalalaji. Se on makean veden laji, joka elää myös Itämeren vähäsuolaisissa rannikkovesissä. Sen esiintymistä saaristovyöhykkeen ulkopuolella rajoittaa lähinnä kylmyys. Se kestää lyhytaikaisesti jopa yli kolmenkymmenen asteen lämpötiloja. Lisäksi se pystyy kilpailemaan ravinnosta ja elintilasta menestyksekkäästi miltei kaikkien kotimaisten kalalajien kanssa.
Poikasten ravintoa on eläinplankton, kuten rataseläimet, ja vuoden tai kahden iässä pohjaeläimet, kuten äyriäiset ja hyönteistoukat. Kalaravinnon osuus lisääntyy ahventen kasvaessa, mutta yksilöiden välillä on suuria eroja. Jotkut erikoistuvat varhain kaloihin, kun taas toiset jatkavat jopa koko elämänsä pohjaeläinravinnolla. Kalansyöjät kasvavat lajikumppaneitaan nopeammin. Niille kelpaavat kaikki sopivan kokoiset pikkukalat, myös omat lajitoverit.
Ahvenet ovat kalastajien ja saalistajien tähtäimessä
Ahventa kalastavat rannikolla sekä kaupalliset että vapaa-ajankalastajat. Verkoista saatavat ahvenet ovat lähes pelkästään naaraita, koska ne kasvavat nopeammin ja suuremmiksi kuin useimmat koiraat. Katiskat taas pyytävät kutuaikana enimmäkseen koiraita.
Vapaa-ajankalastuksen ahvensaalis on moninkertainen verrattuna kaupalliseen saaliiseen. Vuosittaiset vaihtelut saaliissa ovat suuret, koska ahvenen vuosiluokkien runsaus riippuu kesän lämpimyydestä. Poikasten on saavutettava riittävä koko selvitäkseen ensimmäisestä talvesta.
Kuhan runsaus on tutkimustulosten mukaan ahventen määrää rajoittava tekijä saalistuksen ja ravintokilpailun vuoksi. Poikasia ja aikuisiakin ahvenia saalistavat lisäksi hauki ja made, sekä kookkaammat lajikumppanit. Rannikolla ahven on myös merimetsolle tärkeä saalislaji.
Paikkauskollinen ahven hyötyy lämpenemisestä
Ahven vaeltaa rannikkovesissä tavallisesti muutaman kilometrin säteellä, mutta yksittäisistä yli sadankin kilometrin vaelluksista on havaintoja. Varhaiskehitys tapahtuu saariston suojaamissa vesissä tai joissa, puroissa ja niiden kautta mereen yhteydessä olevissa pikkujärvissä. Myös fladat ovat tärkeitä lisääntymisalueita niiden veden korkeamman lämpötilan vuoksi. Lisääntymisalueella on oltava mätinauhoille sopivia laskualustoja. Tällaisia ovat vesikasvillisuus, uppopuut ja -risut sekä joskus myös kivet.
Ahven tarvitsee lisääntymiseen esimerkiksi vesikasveja, joille se voi laskea mätinauhansa
Ahven hyötyy rehevöitymisestä, mutta hyvin rehevissä, tummissa ja sameissa vesissä sen kilpailukyky heikkenee, koska se saalistaa näön perusteella. Ilmaston lämpenemisen vuoksi ahven on runsastunut myös pohjoisemmilla rannikon osilla. Eteläisissä rannikkovesissä ahven voi kuitenkin vähentyä, koska kilpailevat lajit, kuten kuha ja särkikalat, ovat paremmin sopeutuneita rehevöityneisiin ja sameisiin vesiin.
Ahvenen mätinauhassa näkyvät kehittyvät poikaset