Mikroskooppisten pienten planktonlevien koko vaihtelee millimetrin kymmenesosasta tuhannesosaan. Useimmat elävät yksittäisinä soluina tai soluyhteisöinä, eli yhdyskuntina.
Suurin osa kasviplanktoneista on omavaraisia
Kasviplanktonlevät yhteyttävät massansa auringonvalon avulla vedestä, hiilidioksidista ja epäorgaanisista yhdisteistä. Kasvaessaan ne sitovat valtavia määriä hiilidioksidia. Ne ovat tärkeitä meren ekosysteemille, mutta myös koko maapallon ilmakehän hapen tuotannolle.
Osa kasviplanktonlajeista voi turvautua tietyissä olosuhteissa myös heterotrofiaan, eli käyttää myös orgaanista ainesta tullakseen toimeen. Tällaisia myös heterotrofiaa hyödyntämään kykeneviä lajeja kutsutaan miksotrofisiksi lajeiksi
Kasviplanktonlevät runsastuvat kausittain leväkukinnoiksi
Tunnetuimmat kasviplanktonilmiöt liittyvät erilaisten planktonlevien kausittaisiin runsastumisiin, leväkukintoihin. Piilevät ja panssarilevät runsastuvat keväällä ja sekalaiset pienet siimalevät alkukesällä. Yksisoluiset ja yksinkertaiset rihmamaiset sinilevät, eli syanobakteerit, runsastuvat kesällä.
Vedessä ja sen pinnalla runsastuneet plankton- ja sinilevät näkyvät veden värin muutoksena ja veden samentumisena.
Mikroskooppinen kasviplankton keijuu pinnan läheisessä valoisassa kerroksessa.
Eläinplankton laiduntaa kasviplanktonia
Hitusen kasviplanktonia kookkaammista eliöistä muodostuu eläinplankton, johon kuuluvat mm. siimaeliöt, ripsi- ja rataseläimet, hankajalkaiset sekä vesikirput. Niihin luetaan myös kasvavien pohjaeläinten toukka- ja nuoruusvaiheita.
Eläinplanktoneliöt seuraavat vedessä passiivisesti leijailevaa kasviplanktonia virtausten mukana tai hitaasti uiden. Niiden liikkumista säätelevät ravinnon lisäksi valo, lämpötila ja ns. saalistuspaine.