Kun lajisto tunnetaan, voidaan siirtyä tutkimaan lajien välisiä suhteita ja vuorovaikutuksia. Tutkimussarkaa riittää, sillä vuorovaikutusten verkosto voi olla hyvin mutkikas.
Meriekologia tutkii lajeja, eliöyhteisöjä ja elinympäristöjä. Se on perustutkimusta, joka luo pohjan meren suojelua, hoitoa ja käyttöä palvelevalle tutkimukselle. Meriekologista tutkimusta tehdään useissa laitoksissa ja yliopistoissa.
Pohjaeläinten lajisto kertoo meren elinolojen muutoksista
Merenpohjassa elää valtavasti erilaisia pieniä eläimiä. Osa on kaivautunut pehmeään pohja-ainekseen, osa taas on kiinnittynyt kivien ja kallioiden pinnalle. Jotkut kiipeilevät vesikasvillisuudessa ja joillekin kelpaavat monenlaiset elinpaikat.
Suomen rannikon pohjaeläimistö tunnetaan jo melko hyvin. Sitä on tutkittu pitkään muun muassa Velmu-ohjelmassa (Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma). Tutkimukset ovat tuoneet myös yllätyksiä; niissä on löydetty jopa tieteelle uusia eläinlajeja.
Pohjaeläinten tutkiminen on tärkeää, koska lajisto kuvastaa hyvin pohjan rakennetta ja happitilannetta. Pohjaeläimiä tutkimalla saadaankin tietoa paikallisista elinoloista ja niiden muutoksista. Kun pohjaeläinkartoituksissa kerätty aineisto yhdistetään muuhun merentutkimuksen tuottamaan tietoon, voidaan tehdä laajempia arvioita meren tilasta.
Planktonia tutkimalla saadaan laajasti tietoa meren tilasta
Myös planktonyhteisöjen koostumus kertoo Itämeren tilasta. Kasviplanktonlevät ovat meren perustuottajia: ne ovat ravintoa koko meren ravintoverkolle. Itämerestä tunnetaan noin 2 000 kasviplanktonlajia. Tärkeimpiä ryhmiä Itämerellä ovat sinilevät eli syanobakteerit sekä panssarisiimalevät ja piilevät.
Kun meriympäristössä tapahtuu muutoksia, muuttuu myös kasviplanktonyhteisön koostumus. Se taas tietää muutoksia ravintoverkon seuraavalle tasolle: kasviplanktonia syövälle eläinplanktonille.
Eläinplankton on eräänlainen solmukohta, josta muutokset heijastuvat edelleen ylemmille tasoille: kaloihin, merilintuihin ja hylkeisiin. Eläinplanktonyhteisöjen tutkiminen auttaakin ennakoimaan meren ravintoverkossa tapahtuvia laajempia muutoksia.
Suomessa tutkitaan paljon rehevöitymistä ja Itämeren tilan parantamista
Iso osa Suomen meriekologian tutkimuksesta keskittyy siihen, miten Itämeren tilaa voidaan parantaa ja säilyttää meren toimintakyky. Tavoitteena on selvittää, millaisia tarpeita on eri lajeilla ja eliöyhteisöillä. Toisin sanoen: millaisissa oloissa Itämeren eliöstö voi hyvin.
Kun tämä tiedetään, on mahdollista arvioida, miten meren eliömaailma selviää Itämerta vaivaavasta rehevöitymisestä. Tieto auttaa ohjaamaan merellä tapahtuvaa toimintaa niin, että meriluonto säilyy.
Meriekologinen tieto avaa uusia näköaloja
Meriekologinen tieto antaa kokonaisnäkemyksen merestä ja sen kriittisistä tapahtumista. Tämä tekee mahdolliseksi tehostaa merentutkimusta ja siinä käytettäviä menetelmiä niin, että kustannuksia säästyy.
Tutkimus avaa myös uusia näköaloja. Sen avulla voidaan löytää uudenlaista käyttöä vaikkapa rihmaleville ja muille lajeille, jotka viihtyvät ja runsastuvat rehevöityneessä Itämeressä.