Ilmatieteen laitos tuottaa tärkeää sää-, meri- ja ilmastotietoa

Ilmatieteen laitos on palvelu- ja tutkimuslaitos, joka tuottaa yleisen turvallisuuden ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten kannalta tärkeitä sää-, meri- ja ilmastopalveluita. Ympärivuorokautinen toiminta tukee viranomaisten, yritysten ja kansalaisten toimintaa myös silloin, kun sää, meri ja luonto tuovat eteen erityishaasteita.


Palvelut pohjautuvat vahvaan ilmakehä- ja meriaiheiseen tutkimukseen ja korkealaatuisiin havaintoihin sekä asiakaslähtöisyyteen. Kansainvälisyys nivoutuu vahvasti kaikkeen toimintaan.

Tutkimus on tärkeä osa yhteiskunnallista toimintaa ja ympäristön tilan ymmärtämistä

Merentutkimuksen kohteina ovat merten tilan havainnointi ja ennustaminen, muutokset merissä ja jääoloissa sekä merten ja ilmakehän välinen vuorovaikutus. Käytännönläheisiä aiheita ovat turvallinen merenkulku ja rannikkorakentaminen. Myös polaarialueiden oseanografiaa ja merijäätä tutkitaan. Ilmatieteen laitos vastaa myös Itämeren tilan fysikaalisesta seurannasta.

Tutkimuksen pohjalta kehitetään ennustusmenetelmiä sekä operatiivisia malleja ja palveluita merenkulun, muun yhteiskunnallisen toiminnan ja ympäristön tilan ymmärtämiseksi. Esimerkiksi tietoa vedenkorkeuden vaihteluiden luonteesta sekä paikallisesti että globaalisti käytetään muun muassa rannikolla, kun määritetään turvallisia rakennuskorkeuksia. Talvimerenkulun tarpeita varten kehitetään kaukokartoitusmenetelmiä, sekä jään rakennetta, dynamiikkaa ja paksuuntumista kuvaavia jäämalleja. Ajelehtimismalleja voidaan hyödyntää esimerkiksi öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunnassa.

Merelliset palvelut tuottavat monipuolista tietoa ja palveluita

Merelliset palvelut sisältävät reaaliaikaisia havaintoja, ennusteita ja analyyseja sekä asiantuntijapalveluita. Palveluja tuotetaan sekä ammattikäyttöön että kansalaisille. Käytetyimmät reaaliaikaiset palvelut ovat jääpalvelu ja vedenkorkeus- ja aallokkopalvelu.

Erilaiset selvitykset, kohdennetut mittaukset ja räätälöidyt mallit palvelevat esimerkiksi julkisen ja yksityisen sektorin rannikkosuunnittelua ja energiasektorin tarpeita.