Hiekkapohjat näyttävätkin nopealla vilkaisulla melko autioilta, mutta tarkempi havainnointi paljastaa hiekan seassa elävien selkärangattomien ja kalojen joukon, jota suojaavat valoisassa vyöhykkeessä hiekkaan juurtuneet putkilokasvit.

Vedenalaisilla hiekkasärkillä taas tarkoitetaan enimmäkseen hiekasta, sorasta, hiesusta ja liejusta muodostuvia pohjia, jotka kohoavat tasaisesta hiekkapohjasta. Särkkien eliöstö on usein samanlaista kuin tasaisenkin hiekkapohjan, ja lajistoa määrittävät pohja-aineksen lisäksi myös syvyys, valon määrä, veden suolaisuus ja rannan avoimuus.

Suurin osa hiekkapohjista on suhteellisen matalassa vedessä (< 20 m), mistä aaltoliike kuljettaa hienomman aineksen pois. Virtaukset voivat myös liikutella hiekka-ainesta pinnana alla, aivan kuin dyynejä rannallakin.

Kasvit tekevät hiekkapohjista suojaisia elinpaikkoja

Liikkuvana alustana hiekkasärkät ovat hankala kasvupaikka kasvillisuudelle, etenkin avoimilla alueilla. Suojaisemmilla paikoilla pohjien kasvillisuus voi olla hyvinkin monimuotoista. Uposkasvien asettuminen hiekkapohjille edellyttää vahvaa juurakkoa, joka sitoo liikkuvan pohja-aineksen aloilleen.

Avoimilla paikoilla hiekkapohjia vallitsevat yleensä meriajokas tai matalakasvuiset mukulanäkinparrat (Zostera marina, Chara aspera). Näiden lisäksi hiekkapohjien lajistossa ovat yleisiä myös hapsikat (Ruppia spp.), haurat (Zannichellia spp.), vidat (Stuckenia spp., Potamogeton spp.) ja harmaanäkinparrat (Chara canescens).

Uposkasvien juurakot sitovat liikkuvan pohja-aineksen aloilleen, lieventävät aaltojen luomia virtauksia ja luovat elinympäristön monille selkärangattomille, kuten monisukasmadoille (Hediste diversicolor, Marenzelleria spp.), simpukoille (Macoma balthica, Mya arenaria, Mytilus trossulus, Cerastoderma glaucum) ja äyriäisille (Saduria entomon, Bathyporeia pilosa, Crangon crangon), joita puolestaan kalat, mm. kampelat ja tokot, käyttävät ravinnokseen.

Hiekkaan sukkelasti kaivautuvat äyriäiset kuten hietakatka ja hietakatkarapu (Bathyporeia pilosa, Crangon crangon) pärjäävät myös paljaalla hiekkapohjalla, mikäli onnistuvat väistelemään hiekassa piileskelevät saalistajat.

Rehevöityminen, ruoppaukset ja meriläjitykset uhkaavat hiekkasärkkiä  

Rehevöitymisen myötä samentuneet vedet vähentävät potentiaalista kasvualaa kasvivaltaisilta hiekkapohjilta, ja puhtaat hiekkapohjat liettyvät ruoppausten ja läjitysten aiheuttaman sedimentaation myötä. Lisääntyneet rihmalevät muodostavat irti repeytyneinä rihmalevämattoja, jotka vajoavat pohjaan ja peittävät sekä kasvillisuuden että puhtaan hiekkapohjan, heikentäen pohjan happitilannetta.

Pienemmän uhan muodostaa myös mahdollinen maa-aineksen käyttö, kuten hiekan ja soran nostot. 

Hiekkapohjien lajeja 

• Meriajokas (Zostera marina) 
• Mukulanäkinparta (Chara aspera) 
• Hapsikat (Ruppia spp.) 
• Haurat (Zannichellia spp.) 
• Vidat (Stuckenia spp., Potamogeton spp.) 
• Harmaanäkinparrat (Chara canescens) 
• Monisukasmadot (Hediste diversicolor, Marenzelleria spp.) 
• Simpukat (Macoma balthica, Mya arenaria, Mytilus trossulus, Cerastodermaglaucum) 
• Kampelat 
• Tokot (Gobiidae) 
• Hietakatka (Bathyporeia pilosa) 
• Hietakatkarapu (Crangon crangon)