Rantavyöhykkeellä liikutaan kävellen ja kahlaten – tutkimuskohteet ulottuvat kalanpoikasista meriroskiin

Merenrannalla voi kohdata ainakin kalatutkijoita ja meriekologeja – eikä ihme, sillä rannat ovat erityisen rikkaita elinympäristöjä. Moni kasvi- ja eläinlaji löytää matalasta rantavedestä suojaisan elinpaikan itselleen tai jälkeläisilleen. Myös kalliorantojen lajisto on runsas, koska elinolot vaihtuvat nopeasti syvemmälle mentäessä.


Kahlaten voi kartoittaa rantavyöhykkeen luonnonkirjoa tai ottaa näytteitä eliöyhteisöistä. Kahlaamalla voi myös etsiä eri kalalajien tärkeitä lisääntymisalueita. Myös meren ongelmat – rehevöityminen ja roskaantuminen – näkyvät erityisen hyvin rannoilla.

Valkoinen levy ja kauha paljastavat kalanpoikaset

Kalatutkija etenee kaislikon seassa vaivihkaa, kuten hyvän saalistajan kuuluukin. Hän etsii vastakuoriutuneita kalanpoikasia. Hauen ja särkikalojen poikasten esiintymistä kartoitetaan Suomen rannikolla valkolevyn ja kauhan avulla. Menetelmä soveltuu erityisesti tiheille kasvillisuusrannoille, joilla muut menetelmät eivät toimi.

Valkolevy on pyöreä valkoinen muovilevy, jonka läpimitta on 20–30 cm. Levy on kiinnitetty kädessä pidettävään varteen. Levyä kuljetetaan hitaasti vedenpinnan ja kasvillisuuden alla, jolloin levyn yläpuolelle jäävät pienet kalanpoikaset näkyvät valkoista taustaa vasten. Kokenut tutkija pystyy jo kalanpoikasten ulkomuodosta tunnistamaan kalalajit sekä arvioimaan kalojen määrän.

Jos laji ei muuten selviä, tutkija voi napata kalat toisessa kädessä pitämäänsä vaaleaan muovikauhaan. Tämä onnistuu, koska pienet poikaset eivät ole kovin taitavia uimareita eivätkä ehdi paeta nopeasti heilahtavaa kauhaa.

 Vedessä kahlaava ihminen, jolla on jalassaan kahluuhousut ja kädessä valkoinen muovikauha
Valkolevyä ja kauhaa käytetään esimerkiksi hauenpoikasten etsintään rantakasvillisuuden seasta.

Roskat lasketaan ja tilastoidaan

Rantaroskien laskija voi saapastella rannalla huolettomammin kuin kalatutkija; roskat eivät karkaa mihinkään. Meren roskaantumista on seurattu rantaroskia laskemalla vuodesta 2012 lähtien. Laskenta tehdään vapaaehtoisvoimin. Työtä koordinoi Pidä Saaristo Siistinä ry, joka luovuttaa aineiston Suomen ympäristökeskukselle.

Manta-haavin keräämää pintaroskaa.

Roskat lasketaan kolme kertaa vuodessa, lumettomana aikana. Laskenta tehdään tietyillä vakiorannoilla, joita on eri puolilla Suomen rannikkoa. Osa laskenta-alueista on kaupunkirantoja, toiset puoliurbaaneja ja kolmannet luonnontilaisia. Kultakin on valittu vähintään sata metriä pitkä ja kymmenen metriä leveä kaistale, josta lasketaan kaikki yli 2,5 cm:n kokoiset roskat.

Tupakantumppeja ei lasketa koko rannalta, sillä niitä olisi tavattoman paljon. Tumppien laskentaa varten rajataan ruutu, jonka sivut ovat kymmenen metriä kanttiinsa.