Tvärminnen eläintieteellinen asema on merkittävä tutkimuskeskittymä

Helsingin yliopiston Itämeren ekosysteemin toiminnan empiirinen tutkimus keskittyy Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle. Asema on pohjoisen Itämeren suurin merentutkimukseen suuntautunut tutkimusasema sekä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä tutkimuskeskittymä ja -infrastruktuuri.


Asema kuuluu Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan. Siellä tehdään perustutkimusta, meren tilan seurantaa ja järjestetään meritieteisiin liittyviä kenttäkursseja.

Yli satavuotias asema tarjoaa tietoa ympäristömuutosten tutkimukselle

Merentutkimus Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla keskittyy Itämeren monimuotoisuuden ja ekosysteemin toiminnan välisiin yhteyksiin sekä ihmisen toiminnan aiheuttamiin muutoksiin, kuten rehevöitymiseen, ilmaston lämpenemiseen ja meren happamoitumiseen.

Haarukkalevää Tvärminnessä.

Asema perustettiin jo vuonna 1902 ja tarjoaa näin ollen erinomaista taustatietoa pitkäaikaisten ympäristömuutosten tutkimiseen.

Välineistö ja veneet ympärivuotiseen tutkimukseen

Asemalta saa tutkimusvälineistöä ja veneitä rannikonläheiseen tutkimukseen, kuten esimerkiksi 18 metrisen tutkimuskatamaraanin tai ilmatyynyaluksen talvitutkimukseen. Lisäksi asema tarjoaa sukellusvälineitä ja -palveluita, tiloja virtaavan meriveden akvaariokokeille sekä laboratoriotiloja ja -palveluita.

Asemalla on jatkuvasti dataa keräävä mittauspoijuverkosto MONICOAST, joka lähettää dataa verkkoportaaliin. Portaalista voi seurata, miten lämpötila, suolapitoisuus, happipitoisuus, pH ja sameus vaihtelevat rannikonläheisissä vesissä.

Tvärminne toimii FINMARIn varakoordinaattorina

Tvärminne toimii varakoordinaattorina SYKEn merikeskuksen koordinoimassa Suomen merentutkimuksen infrastruktuurin konsortiossa (FINMARI). Konsortio kokoaa yhteen keskeiset suomalaiset merentutkimuksen infrastruktuurit ja kehittää välineistöä huippututkimuksen tarpeisiin.

SYKEn ja Helsingin yliopiston lisäksi konsortiossa ovat mukana Geologian tutkimuskeskus, Ilmatieteen laitos, Luonnonvarakeskus, Turun yliopisto, Åbo Akademi sekä Arctia Shipping Oy.