Husön biologinen asema sijaitsee Ahvenanmaalla

Husön biologinen asema (Åbo Akademi, Miljö- och marinbiologi) sijaitsee Ahvenanmaan pääsaaren luoteisosassa, joka on pohjoisen Itämeren luonnontilaisimpia saaristoalueita. Asemalla tehtävä tutkimus keskittyy vahvasti saaristojen, rannikkojen sekä järvialueiden vesiekosysteemien rakenteen ja toiminnan tutkimukseen.


Tutkimuksen painopistealueita ovat mm. rakenteellinen ja toiminnallinen biodiversiteetti ja rehevöityminen sekä muut ihmisen aiheuttamat ympäristöongelmat, kuten ilmastonmuutos meriympäristössä.

Asemalla on pitkä kokemus hallintosektori-yhteistyöstä

Husöllä on ollut vuodesta 1961 lähtien yhteistyösopimus Ahvenanmaan maakuntahallituksen kanssa. Sen ansiosta asemalla on pitkät perinteet hallinnollisen sektorin kanssa tehtävästä tieteellisestä yhteistyöstä. Yhteistyö on koskenut vesien hoitoa ja lainsäädäntöä niin alueellisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Kokeellista tutkimusta sisä- ja ulkotiloissa

Husön asema on profiloitunut kokeelliseen akvaattisen (vesitieteelliseen) ekologian tutkimukseen. Sen painopistealueisiin kuuluu myös monitieteinen mallinnukseen pohjautuva veden laadun arviointitutkimus ja biodiversiteetin alueellisen esiintymisen kartoittaminen.

Asema tarjoaa sisä- ja ulkotiloja kokeelliselle tutkimukselle. Åbo Akademin meribiologian opetus kytkeytyy vahvasti Husön toimintaan kurssien ja opinnäytetöiden muodossa. Asemalla pidetään myös vierailevia kursseja muista pohjoismaisista yliopistoista.

Asema kuuluu moniin kansainvälisiin tutkimusverkostoihin

Asema osallistuu ja kuuluu useisiin pohjoismaisiin ja kansainvälisiin tutkimusverkostoihin, kuten MARS Networkiin (European Network of Marine Research Institutes and Stations). Yhdessä Tvärminnen eläintieteellisen aseman ja Saaristomeren tutkimuslaitoksen kanssa se on mukana myös EMBRC-verkostossa (European Marine Biological Resource Center) ja FIRI-tiekarttaan (Tutkimusinfrastruktuurien tiekartta) kuuluvassa FINMARI-konsortiossa.