Suomen merialueilla on laaja kirjo erilaisia merenpohjan elinympäristöjä. Muta-, sora-, hiekka- ja kalliopohjat pitävät kukin yllä omanlaisiaan eliöyhteisöjä. Siellä, missä valoa riittää, kasvillisuus lisää elinympäristön monimuotoisuutta. Pimeä vyöhyke taas on kokonaan eläinten valtakuntaa. Siellä elävät eläimet syövät muun muassa ylhäältä vajoavaa kasvijätettä.
Eliölajisto ja happipitoisuus kertovat merenpohjan tilasta
Merenpohjan tilaa arvioidaan suoraan vesikasvillisuuden ja pohjaeläinten avulla sekä mittaamalla pohjan läheisen veden happipitoisuutta.
Happipitoisuus on tärkeä mittari, koska se sanelee eliöiden elinmahdollisuudet. Rehevöityneessä meressä happi uhkaa loppua pohjan tuntumasta. Tämä johtuu siitä, että rehevöityneessä meressä syntyy enemmän eliöiden jäänteitä ja jätöksiä, jotka vajoavat merenpohjaan. Siellä eläville hajottajamikrobeille tulee siis lisää töitä. Kiivas hajotustoiminta kuluttaa pohjan happivarantoja, sillä hajottajamikrobitkin hengittävät.
Rannikolla on rehevöityneitä pohjia kaikilla Suomen merialueilla. Rehevöityminen näkyy erityisesti vesikasvillisuuden taantumisena ja yksipuolistumisena. Rakkolevää ja punaleviä esiintyy enää kaikkein matalammissa vesissä. Rehevöityneillä alueilla myös herkkien vesikasvien osuus lajistossa on pienempi.
Merirokko ja sinisimpukat menestyvät vain hapekkailla pohjilla.
Alueelliset erot ovat suuria
Hapettomuus vaivaa laajoja pohja-alueita etenkin Pohjois-Itämeren ja Suomenlahden syvillä avomerialueilla.
Sen sijaan Pohjanlahden syvät pohjat ovat hapekkaita, ja pohjaeläimistö on monipuolista. Pikku hiljaa etenevä rehevöityminen on kuitenkin kääntänyt pohjan happipitoisuuden hitaaseen laskuun myös Pohjanlahdella.
Merenpohjan elinympäristöjen tilaa arvioidaan pohjan fyysisen menetyksen, vahingollisen häiriön, häiriöttömien alueiden vesikasvien esiintymissyvyyden sekä pohjaeläinyhteisöjen indikaattorien avulla. Litoraali- eli tyrskyvyöhykkeen tila arvioitiin olevan hyvässä tilassa muilla merialueilla paitsi Suomenlahdella.
Infralitoraalin eli kasvillisuusvyöhykkeen elinympäristöistä suurin osa on heikossa tilassa, sillä rehevöityminen on heikentänyt näkösyvyyttä. Merenkurkussa vesikasvillisuuden arvioidaan kuitenkin olevan hyvässä tilassa.
Lähes kaikki circalitoraalin eli valottoman vyöhykkeen elinympäristöjen arvioidaan olevan hyvässä tilassa paitsi Merenkurkun ja Suomenlahden mutapohjien, joissa esiintyy hapettomia alueita.