Itämeri on erityisen herkkä rehevöitymään, koska se on melko matala ja sen vesi vaihtuu hitaasti. Lisäksi merta ympäröi tiheä asutus, minkä vuoksi mereen kulkeutuu runsaasti ravinteita jätevesien ja valumavesien mukana.
Typpi ja fosfori saavat aikaan kasvupyrähdyksen
Ravinteista erityisesti typpi ja fosfori rehevöittävät Itämerta, sillä meressä on niistä luonnostaan niukkuutta. Kun maalta valuu mereen paljon lisää typpeä ja fosforia, levien kasvu roihahtaa.
Ravinteiden lisäksi levät tarvitsevat myös lämpöä ja valoa. Niitä on kuitenkin kesäisin aina tarpeeksi. Kasvukaudella nimenomaan ravinteiden saatavuus säätelee levien ja vesikasvien kasvua.
Leviä ja vesikasveja kutsutaan perustuottajiksi, sillä ne luovat pohjan meren kaikelle elämälle. Kun perustuottajia on paljon, koko ravintoverkko saa puhtia ja merieläimetkin lisääntyvät. Tämä voisi olla hyvä uutinen esimerkiksi kalastajille, mutta todellisuudessa rehevöityminen aiheuttaa ongelmia kaikille, myös meren itsensä hyvinvoinnille.
Kolmipiikkejä ja viherahdinpartaa.
Rehevöityminen vaikuttaa kaikkeen
Rehevöitymisen näkyvimpiä merkkejä on voimistunut leväkasvu. Kun vedessä on paljon pieniä planktonleviä, näkyvyys vedessä heikkenee eikä valo tunkeudu yhtä syvälle kuin ennen. Tämä haittaa monen lajin elämää, ja vaikutukset heijastuvat koko ravintoverkkoon.
Meren lisääntynyt tuotanto merkitsee myös, että erilaisten eliöiden jätöksiä ja kuolleita eliöitä tulee lisää. Merenpohjalla tapahtuva hajotustoiminta kiihtyy. Hajottajamikrobit kuluttavat vedestä happea, ja seurauksena voi olla happikato. Monia Itämeren pohja-alueita vaivaakin nykyisin pysyvä hapettomuus.
Tämän kaltaiset isot muutokset vaikuttavat koko ekosysteemiin. Vaikka jotkin lajit hyötyvät, toiset kärsivät. Kalliopohjilla rihmalevät rehottavat, mutta rakkohauru taantuu. Särkikaloja saatetaan saada lisää, mutta kampelat vähenevät.
Katso video huonokuntoisesta rihmalevien valtaamasta elinympäristöstä!
Ravinnekuormitus kasvoi eniten 1900-luvun puolivälin jälkeen
Itämeren ravinnekuormitus – maalta ja ilmasta mereen tuleva ravinnevirta – alkoi kasvaa yhtä jalkaa teollistumisen kanssa. Voimakkaimmin kuormitus kasvoi 1960–1980-luvulla, jolloin myös meren ravinnepitoisuudet lisääntyivät jyrkimmin. Sen jälkeen kehitys on tasaantunut, ja paikoin ravinnepitoisuudet ovat jopa vähentyneet.
Ravinnekuormitus vaihtelee kuitenkin suuresti merialueittain – samoin kuin vaihtelevat meren ravinnepitoisuudetkin. Jokaista merialuetta tuleekin tarkastella erikseen, omana kokonaisuutenaan.
Kuormitus on vähentynyt, mutta meren tila ei ole parantunut
Tehokas vesiensuojelu on vähentänyt Itämeren kokonaisravinnekuormitusta hieman 2000-luvulla. Meren tila ei ole kuitenkaan merkittävästi parantunut.
Osasyynä meren huonoon tilaan on se, että syviin vesikerroksiin ja merenpohjaan on kertynyt huomattava ravinnevarasto. Se pitää yllä meren rehevyyttä.