Sisällys
Itämeren pohjanmuodot vaihtelevat suuresti alueittain. Pohjois-Itämeren muodot ovat selvästi rikkonaisempia kuin eteläisen Itämeren alueella. Etelässä rikkonaisia pohjanmuotoja tasoittavat kallioperää peittävät sedimenttikivet. Näitä kovia pohjia peittääkin kallio, kivikko tai sora. Pehmeitä pohjia peittää hiekka, savi tai muta. Itämeren pohja itsessään on kaksi miljardia vuotta vanhaa peruskalliota.
Mannerlaattojen yhtymäkohtiin syntyy yleensä syviä kohtia, joiden päällä valtameret lepäävät. Itämeri on kuitenkin kokonaan Euraasian mannerlaatan päällä ja tästä syystä se on mereksi matala. Itämeren keskisyvyys on vain noin 54 metriä. Jos Itämeren keskisyvyyteen – noin 54 metriin – upotettaisiin Helsingin stadionin torni, jäisi tornista näkyviin vielä 18 metriä.
Vasemmalla: Itämeren eri alueiden keskisyvyydet (vaalensininen) ja syvimmät kohdat (tummansininen). Oikealla: Itämeren ja muiden merialueiden keskisyvyyden vertailu.
Suomen merialueiden syvin kohta löytyy Selkämereltä, 293 metriä. Koko Itämeren syvin kohta taas on Ruotsin merialueella, Tukholman ja Gotlannin välissä. Se on 459 metriä syvä. Vertailuksi, Maapallon valtamerten keskisyvyys on noin 4000 metriä ja syvin kohta on vajaat 11 000 metriä.
Itämeren mataluudesta johtuen sen vesitilavuus on pieni, eli vettä on vähän pinta-alaan nähden. Tämän vuoksi mereen joutuneet haitalliset aineet laimenevat vain vähän ja Itämeri on herkkä muutoksille.
Itämeri on jatkuvassa muutoksessa maankohoamisen takia. Mannerjäätikön aiheuttama painauma, joka nykyinen Itämeri on, oikenee edelleen. Meren alueella maa kohoaa hitaasti muuttaen sekä rannikoiden muotoja että saaristoja. Uusi saaria nousee ja toiset yhdistyvät mantereeseen tai toisiin saariin.
Nykyinen maankohoamisvauhti mm vuosi. Karttakuva Vestöl, Ågren, Svensson. Oikealla maankohoamisen vuoksi pinnalle noussutta kivikkoa Merenkurkussa.