Tutkimussukellus on vaativaa mutta antoisaa työtä
Sukeltaminen antaa merentutkijalle parhaan näkökulman vedenalaiseen maailmaan. Sukeltaen pääsee kosketusetäisyydelle tutkimuskohteesta, olipa se sinisimpukkayhteisö, vedenalainen kanjoni tai laivan hylky. Sukeltaja voi liikutella leväkerroksia, tonkia pohjasedimenttiä tai rapsutella kallionkylkeä.
Sukeltamalla kartoitetaan meriluontoa ja tehdään meriarkeologisia inventointeja ja tarkastuksia. Erityisen tärkeitä nämä kartoitukset ovat silloin, kun alueelle suunnitellaan rakentamista tai muuta merenpohjaa muuttavaa toimintaa. Meriarkeologisia tarkastuksia tehdään usein myös uusien hylky- tai esinelöytöjen perusteella.
Suuri osa Velmu-ohjelman (Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden kartoitusohjelma) tuloksista perustuu sukeltaen tehtyihin havaintoihin sekä sukelluksilla kerättyihin kasvi- ja levänäytteisiin.
Sukeltaja valmistautuu kasvilliskartoitukseen.
Tutkimussukellus vaatii tarkan valmistelun
Jokainen sukellustehtävä valmistellaan huolellisesti, jotta sukelluksesta saadaan mahdollisimman hyödyllistä ja monipuolista tietoa. Myös sukeltajan turvallisuuteen kiinnitetään huomiota. Ympärillä liikkuvia veneilijöitä varoitetaan sinivalkoisella A-signaalilipulla, jotta he tietävät pysyä poissa sukellusalueelta.
Meriarkeologiset tarkastussukellukset tehdään yleensä pareittain. Yksin sukellettaessa sukeltajalla on veneessä avustaja, joka tarkkailee sukeltajan liikkeitä ja pinnalle nousevia ilmakuplia sekä ympäröivää liikennettä. Sukeltajaan on kiinnitetty kirkkaanvärinen ja kelluva turvaköysi, jolla sukeltaja on yhteydessä avustajaan.
Jos sukeltamisen päätarkoitus on kartoittaa meriluontoa ja kerätä siitä näytteitä, lasketaan merenpohjaan linjaköysi, jota pitkin sukeltaja etenee. Köysi vedetään vesirajasta jopa sadan metrin päähän.
Köyden molempien päiden koordinaatit kirjataan ylös ja merkitään poijuilla. Koordinaattien avulla paikka on helppo löytää, mikäli siellä halutaan sukeltaa myöhemmin uudestaan.
Tiedot lomakkeelle, näytteet purkkeihin
Kun kaikki on valmista, sukeltaja laskeutuu linjaköyden syvään päähän. Sieltä hän alkaa edetä köyden opastamana kohti vesirajaa. Matkan varrella hän tekee muistiinpanoja pohja-alueelta, joka ulottuu metrin verran köyden molemmille puolille.
Muistiinpanoja varten sukeltaja kuljettaa mukanaan kirjoituslevyä. Siihen kirjataan määrävälein pohjatyyppi, kasvillisuus ja vastaan tulevat pohjaeläimet sekä muut erityiset havainnot. Kunkin merkinnän kohdalle lisätään tieto havaintopaikasta ja syvyydestä. Nämä tiedot saadaan syvyysmittarista ja linjaköyden mittamerkinnöistä. Vieraista tai hankalasti tunnistettavista lajeista kerätään näytteet pieniin muovipurkkeihin.
Tiedot kerätään sukelluslomakkeelle.
Sukeltamalla voidaan ottaa myös isompia näytteitä pohjasedimentistä tai esimerkiksi kalliopintojen eliöyhteisöistä. Sedimenttinäytteet otetaan putkimaisella välineellä, jonka molemmissa päissä on irrotettavat tulpat. Kalliopinnoilla käytetään pientä metallikehikkoa, jonka sisään jäävät levät ja muutkin eliöt rapsutetaan irti lastalla ja siirretään keräyspussiin. Sukelluksen jälkeen linjaköysi ja poijut nostetaan takaisin veneeseen.
Meriarkeologiset kohteet dokumentoidaan sukeltamalla
Meriarkeologisten kohteiden tutkimisessa sukeltaminen on välttämätöntä. Sukeltamalla tarkistetaan ja dokumentoidaan vedenalainen jäännös. Dokumentointiin kuuluvat kohteen ja sen yksityiskohtien mittaaminen, piirtäminen, valokuvaus ja videointi.
Nykyisin dokumentoinnissa käytetään yleisimmin videokuvausta. Hyvälaatuinen kuvamateriaali ja kehittyneet tietokoneohjelmat tekevät mahdolliseksi tuottaa kolmiulotteisia malleja esimerkiksi laivahylyistä. Mallit voivat olla parhaimmillaan erittäin tarkkoja ja havainnollisia.
Hylyistä otetut näytteet paljastavat laivan iän ja historian
Hylyistä otetaan usein myös näytteitä hylyn ajoittamiseksi. Puuaineksesta otetusta näytteestä voidaan tutkia vuosilustoja. Tavallista on, että sukeltaja sahaa puunäytteen ja tuo sen pintaan. Toisinaan hylyn osa tuodaan kokonaisena ylös ja siitä kairataan näyte.
Mikroskoopin avulla näytteestä lasketaan vuosilustot eli kasvurenkaat, joita verrataan eri-ikäisistä näytteistä koottuihin vuosirengassarjoihin. Jos näyte on hyvä, siitä selviää puun kasvualue, kaatoajankohta ja puulaji.
Näytteitä voidaan ottaa myös hylyn esineistöstä, lastista tai painolastista muita tieteellisiä tutkimuksia varten. Näistä näytteistä voidaan selvittää esimerkiksi aluksen purjehdusreitti, lastin laatu ja miehistön elinolot.
Vedenalainen kaivaus tuo arkeologiset kohteet esiin
Sukeltamalla tehdään myös arkeologisia kaivauksia silloin, kun muinaisjäännös on osittain tai kokonaan sedimentit peitossa. Koekaivauksia tehdään veden alla yleensä ennen uusia rakennushankkeita – esimerkiksi ennen väylän rakentamista – jos läheisyydessä on tuhoutumisvaarassa oleva muinaisjäännös. Koekaivauksessa muinaisjäännöstä kaivetaan osiin vain sen verran, että löytö pystytään tunnistamaan tai tarkentamaan sen laajuus.
Kaivauksissa kohde tai sen osa tutkitaan ja dokumentoidaan järjestelmällisesti arkeologisin menetelmin. Kaivauksissa käytettävät välineet ja menetelmät vaihtelevat tilanteen mukaan. Maamassoja siirretään esimerkiksi vesisuihkun tai pumpun avulla. Kaivauksia tekevä sukeltaja pitää pumppua yhdellä kädellä ja ohjaa toisella kädellä maata vähä kerrallaan imuletkun suulle. Hiekkaan ja saveen hautautuneet esineet ja hylyn osat tulevat pikkuhiljaa esiin.
Jotta pienetkin löydöt saadaan talteen, on imuletkun päässä seulakori, jonka läpi maa-aines seulotaan. Löydöt dokumentoidaan ja nostetaan sen jälkeen pintaan nostokoreissa. Pinnalla on vielä pidettävä huoli siitä, että löydöt pakataan oikein, säilytetään kosteina ja suojataan valolta sekä toimitetaan mahdollisimman pian konservointiin.