Muuttuva merellinen maisema elää ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa

Ihmisen toiminta sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutus näkyvät ympäristössämme esihistoriasta nykyhetkeen. Samalla pitkälle tulevaisuuteen. Kaikki vaikutus ei ole kuitenkaan ollut hyvästä. Esimerkiksi meriemme tila on huolestuttava.

Mikko Härö

Seuraa Twitterissä

Kirjoittaja työskentelee Kulttuuriympäristöpalvelut- osaston johtajana Museovirastossa

Kulttuuriperintö halutaan säilyttää ja välittää edelleen jälkipolville

Kulttuuriperintö on ajassa muuttuvaa. Se on eräänlainen prosessi, joka sisältää arvojen ja merkitysten tunnistamisen tai luomisen. Kulttuurin hyvistä, kestävistä ja kauniistakin piirteistä halutaan pitää kiinni. Käsite kulttuuriperintö viittaa tavallisesti näihin myönteisiin asioihin. Meille periytyneisiin aineellisiin ja aineettomiin kohteisiin ja ilmiöihin, jotka ovat meille tärkeitä. Ne koetaan niin merkityksellisiksi, että haluamme välittää niitä tuleville polville. Samalla olemme kuitenkin väistämättä uudistaneet ja kehittäneet niitä.

Erilaisista ja eri-ikäisistä maisemista, rakennetuista ympäristöistä ja arkeologisesta perinnöstä muodostuvaa kokonaisuutta kutsutaan tavallisesti kulttuuriympäristöksi. Sitä ovat myös hylyt ja vedenalaiset rakenteet. Saatamme myös puhua vedenalaisesta kulttuurimaisemasta.

Merellinen kulttuuriperintö ilmentää myös ihmisen innovaatioita

Merellistä kulttuuriperintöä voi tarkastella monestakin näkökulmasta. Keskeisiä ovat asutus ja elinkeinot, hallinnon tuottama perintö sekä saariston ja meren merkitys vapaa-ajan ympäristönä. Jokainen voi vapaasti täydentää mielessään kohdejoukkoa. Tai kyseenalaistaa sen.

Merelliselle kulttuuriperinnölle ovat tunnusomaisia vaikeat ja joskus vaaralliset sijainnit, hankala saavutettavuus. Se kertoo siitä, miten ihminen on hyödyntänyt meren monipuolisia luonnonvaroja ja millaisia yhteisöjä niiden varaan on kyetty rakentamaan. Toisaalta hankalien sijaintien valikoituminen kertoo myös siitä, millaista teknologiaa on tarvittu vaativiin oloihin sopeutumiseen. Myöhemmin teknologiaa on käytetty olojen voittamiseen ja suoranaiseen nujertamiseenkin. Meille säilynyt merellinen perintö kertoo siis myös innovaatioiden historiaa.

Luonnonperintö nivoutuu merellisessä ympäristössä ihmisen aikaansaannoksiin

Suhteemme luontoon on kulttuurisesti määrittyvää. Kulttuuriperinnön lähikäsitteisiin kuuluu luonnonperinnön käsite, jolla viitataan yleensä luonnonkohteisiin. Merellisissä ympäristöissä luontoa ja ihmisen jälkiä on vaikeaa ja usein turhaakin erottaa toisistaan. Saaristomme hienot kansallispuistot ovat tästä erinomainen esimerkki. Meriluonnon vaaliminen on samalla kulttuuriperinnöstämme huolehtimista.

Yksi rannikko- ja saaristoympäristöjemme tärkeistä piirteistä on veden ja maan vaihtelu. Meren ja mantereen vaihettuminen. Tai sen puuttuminen, avoin rantaviiva. Sisäsaaristoissa elämän ja elinkeinojen lähtökohdat ja edellytykset ovat olleet erilaiset kuin merirajalla tai avoimella rannikolla. Ihmisen toiminta on ollut sidoksissa tähän vyöhykkeisyyteen. Niinpä sisäsaaristojen vauraat tilat poikkeavat aika tavalla ulkosaariston kausiasuinpaikoista. Tämä moninaisuus oli aikanaan rikkaus.

Saariston pysyvä asutus on vaihtunut kesäasutukseksi

Kaupunkimme perustettiin aikanaan rannikolle. Teknologian ja talouden muutos sekä niitä seuranneet sosiaaliset murrokset 1800-luvun lopusta alkaen kuitenkin marginalisoivat ja osin myös tyhjensivät saariston. Siirtyminen suhteellisesta omavaraisuudesta vaihdantaan ja kulutukseen teki paradoksaalista kyllä saaristoista syrjäseutuja. Saaristoasutuksen, sen elinkeinojen ja liikkumismahdollisuuksien suhteellinen taantuminen johti erityisen saaristopolitiikan tarpeeseen.

Saariston pysyvän asutuksen taantumisen eräänlainen kääntöpuoli oli sen lisääntynyt merkitys vapaa-ajan ympäristönä 1800-luvun lopulta alkaen. Muutosta ilmentävät kesäasunnot varhaisista suurhuviloista mökkimaisemiin ja yhtiöiden lomasaariin. Samoin purjehduksen kehitys talonpoikaisista veneistä trimmattuihin kilpaveneisiin ja pursiseurojen klassisiin paviljonkeihin ilmentää saariston muuttumista vapaa-ajan ympäristöksi.

Myös taide ilmentää omalla tavallaan tätä näkökulmaa. Erityisesti merellisen ympäristön esteettistä ja visuaalista voimaa tyvenen herkkyydestä myrskyjen dramatiikkaan, ihmisten elämään luonnolle alisteisina.

Merenkulun tarpeet ovat osaltaan muokanneet merimaisemaa

Merenkulun maisema on melkein kirjaimellisesti veteen piirretty viiva tai veteen hetkeksi jäänyt vanavesi. Väylät ovat merenkulun maisemien runko. Liikkumisen tarpeita ovat luoneet asuinpaikkojen hakeminen ja elinkeinon harjoitus, kuten pyynti, rahti ja kauppa. Luonnonväylät ja luonnonsatamat olivat ja ehkä ovat yhä rannikon asukkaiden omia paikkoja. Valtio ryhtyi 1600-luvulta alkaen rakentamaan turvalaitteita, näkyvimpinä majakoita ja luotsiasemia. Hallinto tarjosi samalla ammatteja, työtä ja toimeentuloa. Merenkulun maisemaa ovat myös merikortit, tutkakuva tai turvalaitteiden valomaisema pimeässä. Tottumattomalle kyseiset maisemat voivat vaikuttaa hämmentäviltäkin.

Sotilaallinen puolustus on myös muokannut rannikoiden maisemia

Kruunun intressinä on aina ollut kauttakulkuliikenteen turvaamisen ohella rannikon puolustaminen. Se ilmenee muun muassa linnoituksina ja taistelupaikkoina niihin liittyvine hylkyineen.

Lue myös tämä

Tutustu Suomen rannikon kulttuuriperintökohteisiin!

Erityisen merkittäviä ovat olleet ruotsalaisten 1700-luvun linnoitustyöt ja venäläisten 1900-luvun alun toimet Pietarin ja Suomenlahden turvaamiseksi. Erityisesti dramatiikkaa sisältyy toisen maailmansodan taisteluihin Hankoniemen saaristossa sekä kylmän sodan kauteen liittyviin Porkkalan vuokra-ajan jäänteisiin.