Meriluonnon monimuotoisuuden arviointi muodostuu monesta osasta
Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen muodostaa jopa ilmastonmuutosta vakavamman ympäristöuhan.
Lasse Kurvinen - Suvi Kiviluoto
Kirjoittajat työskentelevät erikoissuunnittelijana Metsähallituksessa ja tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa
Monimuotoisuutta voi mitata ja kuvata monilla erilaisilla tavoilla. Siksi tarvitaankin useita erilaisia arviointityökaluja, joilla pyritään löytämään parhaat käytännöt luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.
Monimuotoisuus keskittyy usein “hot spotteihin”
Sekä lajien että elinympäristöjen suojelu takaa parhaiten monimuotoisuuden säilymisen. Osa suojeltavista lajeista ja luontotyypeistä sisältyy esimerkiksi EU:n luonto- ja lintudirektiiveissä suojeltaviin luontotyyppeihin. Vähintään yhtä arvokasta on kuitenkin turvata myös pelkkien lajien yksittäiset esiintymät. Kun luontoa suojellaan lajeihin ja yhteisöihin sekä geologisiin piirteisiin perustuen, voidaan nähdä, miten arvokkaimmat kohteet sijoittuvat samoille alueille. Tällaisia alueita voidaan kutsua monimuotoisuuden ”hot spoteiksi” eli keskittymiksi.
Kyseisten keskittymien pitäminen mahdollisimman luonnontilaisina palvelee monimuotoisuutta erityisen hyvin. Alueet voivat lisäksi toimia heikkokuntoisempia arvoalueita tukevina lajiston lähteinä.
Monimuotoisuuden tilaa tulee arvioida jatkuvasti
Monimuotoisuuden arviointiprosessit ovat syklisiä, ja niitä päivitetään lisääntyvän tiedon myötä. Arvioinneissa pyritään huomioimaan myös päällekkäisyydet rinnakkaisten järjestelmien kanssa. Toistuvassa ja kehittyvässä prosessissa muutokset ympäristön tilassa eri tasoilla nousevat esiin, jolloin suojelutoimia voidaan ohjata alueille, jotka ovat erityisen tärkeitä monimuotoisuuden kannalta. Hyvinvoiva ja monimuotoinen meriympäristö on kestävä ja tuottava.
Suolilevä viihtyy rehevöityneissä ja ravinteikkaissa vesissä.
EU-direktiivit suojelevat luonnon monimuotoisuutta
Euroopan unionin luonto- ja lintudirektiivit velvoittavat jäsenmaitaan suojelemaan lajeille ja luontotyypeille tärkeitä alueita. Lisäksi direktiiveissä edellytetään pitämään huolta elinympäristöistä, jotka turvaavat mahdollisimman laajat selviytymisedellytykset eri lajeille.
Suojeltuja ovat esimerkiksi ulkosaariston pienet saaret ja luodot, joilla on usein rikas merilinnusto, sekä vedenalaiset luontotyyppit jotka ovat kalojen kutualueita. Suojeltavien elinympäristöjen ja lajien suojelemiseksi on perustettu Natura 2000 -alueita.
Unionin jäsenmaat raportoivat komissiolle kuuden vuoden välein luontodirektiivin toimeenpanosta. Raportti sisältää arvioinnin kaikkien direktiivin tarkoittamien luontotyyppien ja lajien suojelutasosta. Suojelutason kehityksestä voidaan päätellä esimerkiksi kuinka tehokkaita toteutetut suojelutoimet ovat olleet. Jotta voidaan tietää tarkasti, mihin suojelutoimenpiteet täytyy kohdistaa, tarvitaankin monenlaisia arviointityökaluja ja -keinoja.
Luontotyyppejä voidaan määrittää uhanalaisiksi ja siten suojella
Näkyvin osa luonnonsuojelua on perinteisesti ollut uhanalaisten lajien suojelu. Sen rinnalle on kuitenkin nousemassa myös merkittävien ja harvinaistuvien elinympäristöjen ja lajiyhteisöjen suojelu. Luontotyyppejä suojellaan lainsäädännöllä ja kansainvälisillä sopimuksilla, sekä kansallis- ja luonnonpuistoilla ja muilla suojelualualueilla.
Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa eli LuTUssa arvioidaan yksittäisten lajien sijaan luontotyyppejä, eli lajiyhteisöjä erilaisissa ympäristöissä. Ne koostuvat tietyissä olosuhteissa esiintyvästä lajistosta sekä elottomasta ympäristöstä, kuten kasvualustasta. Arvioinnissa sovelletaan Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kehittämiä kriteerejä.
Itämerta arvioidaan yhdessä kahdeksasta asiantuntijaryhmästä. Uhanalaisuutta arvioidaan luontotyypin määrän ja laadun muutoksen sekä harvinaisuuden ja uhkien perusteella. Vuoden 2018 arvioinnissa käytettiin IUCN:n kehittämää Red List of Ecosystems -kriteeristöä.
Rusko-, viher- ja punalevät peittävät kalliopohjan kokonaan.
Luontotyyppien suojeluun tarvitaan uudenlaista ajattelua
Luontotyyppejä voidaan pyrkiä säilyttämään suojelualueiden lisäksi ottamalla luontotyypit huomioon maankäytön suunnittelussa ja luonnonvarojen kestävässä käytössä. Uhanalaisten luontotyyppien tilaa voidaan parantaa esimerkiksi ennallistamisella.
Luontotyyppisuojelun parantaminen edellyttää Suomessakin uusia toimia sekä olemassa olevien säädösten kehittämistä. Lakisääteisen suojelun lisäksi on tarvetta kehittää kevyempiä keinoja ja toimintatapoja. Myös vapaaehtoisen suojelun muotoja tulee kehittää.
Meriluonnon lajien uhanalaisuutta arvioidaan kansainvälisessä IUCN:n Punaisessa kirjassa
Lajien Uhanalaisuuden arvioinnissa eli LAUHAssa arvioidaan nimensä mukaisesti lajien ja joskus myös alalajien uhanalaisuutta. Aiemmin merilajistoa on kartoitettu pitkään hajanaisesti. Tutkimus on lisäksi painottunut meriympäristöön keskittyvien tutkimuslaitosten läheisyyteen.
Vedenalaisen luonnon monimuotoisuutta kartoittava VELMU-ohjelma on mahdollistanut myös meressä elävien lajien uhanalaisuuden arvioinnin, joka perustuu laajaan ja yhtenäiseen havaintoaineistoon.
LAUHAn arviointikriteeristö perustuu luontotyyppiarviointien lailla IUCN:n kehittämään kriteeristöön. Tämän ansiosta tulokset ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia.
Arviointiprosessin tulokset julkaistaan ns. Punaisessa kirjassa eli Punaisella listalla. Kirjassa luetellut lajit voidaan suojella luonnonsuojeluasetuksessa. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton uhanalaisten lajien luettelossa ovat kaikki nykyisen uhanalaisuusluokittelun mukaisesti arvioidut lajit, myös elinvoimaiseksi luokitellut.
Punaisella listalla ovat uhanalaiset, silmälläpidettävät, hävinneet sekä puutteellisesti tunnetut lajit. Lajien kohdalla on hyvä myös huomioida lajien sisäinen eli geneettinen monimuotoisuus. Erillään esiintyvät populaatiot voivat nimittäin poiketa toisistaan perimältään, millä voi olla vaikutuksia suojelutoimien kannalta.